Tapahtumat → Stimuluksen napinanurkka

Stimuluksen napinanurkka

Ajankohta: 18.10.2018 klo. 17:30

Paikka: Teerenpelin takahuone

Tyyppi: Muu tapahtuma



Tökkiiko Stimuluksen toiminta? Töppäileekö hallitus? Tunaroiko laitoksen väki? Tai tuleeko mieleen mitä tahansa, mitä olisi syytä kehittää tai tehdä tulevaisuudessa paremmin, mutta seuraavaan jäsenkyselyyn on aikaa eikä anonyymi palauteboksi tunnu oikealta tavalta viedä asiaa eteenpäin?

Ei hätää, sillä Stimuluksen napinanurkka on täällä! Napinakurkka on uusi kokeiluun tuleva konsepti, jonka tavoitteena on tarjota uusi väylä palautteen ja kehitysehdotusten esiintuomiseen,  madaltaa kynnystä jäsenistön ja hallituksen väliseen vuoropuheluun sekä parantaa jokaisen stimppalaisen mahdollisuuksia vaikuttaa ainejärjestömme toimintaan. Ideana konseptissa on siis se, että jäsenistö voi ilmaista huolenaiheitaan tai toiveitaan Stimuluksen, laitoksen tai yliopiston toimintaan liittyen kokoustilanteita rennomman hengailun ja stimppahintaisten virvokkeiden nauttimisen lomassa. Kaikki ehdotukset, toiveet ja moitteetkin ovat äärimmäisen tärkeitä Stimuluksen toiminnan kehittämisen kannalta!

Siispä lämpimästi tervetuloa Teerenpelin takahuoneeseen 18.10. klo 18!

HUOM!

Stimppatarralla voit hyödyntää etusi Teerenpelin tarjonnasta. Tarkemmat tiedot löydät kirjautumalla stimppatunnuksilla jäsenetusivuille.

Nähdään Teerenpelissä!