Historia



Stimppa eli Stimulus on monipuolinen ja aktiivinen ainejärjestö, joka tarjoaa jäsenilleen runsaasti tukea ja tekemistä. Olemme julistautuneet syrjinnän vastaiseksi ainejärjestöksi. Lisäksi huolehdimme ympäristöstä, ja voitimmekin JYYn ympäristökilpailun vuonna 2011.


Stimulus juhlii vanhentumistaan säännöllisin väliajoin vuosijuhlilla. Stimulus ry "syntyi" vuonna 1961.





2022

  • Perinteinen Stimuluksen ja Cortexin Himos-excu järjestettiin kuudetta kertaa ja ensimmäistä kertaa mukaan liittyi myös Oulun psykologian opiskelijat Defenssi ry.
  • Vappua juhlittiin kahden vuoden tauon jälkeen vihdoin täysin lähitapahtumin useamman viikon ajan.
  • Vappubussiin osallistui historiallisesti jopa kolme bussillista eli 180 stimppaa.
  • Vappupäivän Harjun piknikin pitsatarjoilun perinnettä pyrittiin tuomaan koronan jälkeen takaisin, mutta hallitus arvioi pitsan määrän väärin ja pitsa loppui täysin kesken.
  • Sisäänottomäärät kasvoivat edelleen: syksyllä aloitti jopa 117 uutta opiskelijaa ja Stimuluksen jäsenmäärä ylitti 500 jäsentä.
  • Haalarifirman virheen takia Stimuluksen väärä perustamisvuosi 1962 palasi kummittelemaan uusien fuksien haalareihin.
  • 61-vuotisjuhlaa juhlistettiin 29.10. bilesilliksen muodossa Valorinteellä.
  • Stimuluksessa toteutettiin sääntömuutos, jossa hallituksen maksimikokoa kasvatettiin 14 jäseneen.
  • Syyskokous oli historiallisen suuri keräten jopa 122 ennakkoilmoittautumista ja hallitukseen valittiin ensimmäistä kertaa sosiaalipoliittinen vastaava
  • Stimuluksessa oltiin huolissaan opetuksen laadun heikkenemisestä ja sisäänottomäärien holtittomasta kasvattamisesta ilman resurssien lisäämistä. Stimulus lähetti kantaaottavan kysymyksen psykologian laitokselle sekä kasvatustieteiden ja psykologian tiedekunnalle opetus- ja ohjausresursseista.


  • 2021

  • Kevät kului paljolti vielä koronasumussa zoomissa.
  • Vapun yllätystapahtuma pidettiin livenä, mikä toi valoa kevääseen ja muistutti stimppahengestä.
  • 2020-lukua luonnehtii Stimuluksen kasvu: Syksyllä aloitti 102 uutta opiskelijaa ja yhä enemmän fukseja tuli suoraan lukion penkeiltä.
  • Stimulus kohtasi haalarikriisin, kun keltanen haalarikangas loppui koko Euroopasta. Pohdittiin vaihdetaanko haalarien väriä kirkkaan keltaseksi, mutta ratkaisu kuitenkin löydettiin, emmekä joutuneet luopumaan rakkaasta keltaisesta väristä.
  • Opiskelijaelämä avautui taas koronan helpottaessa syksyllä ja tapahtumia järjestettiin kovalla vauhdilla.
  • 60-vuotisjuhlaa juhlittiin (oikeana vuonna koronasta huolimatta) perinteikkään akateemisen iltajuhlan merkeissä 13.11. Peurunka areenalla Laukaalla. Juhlintaa jatkettiin 14.11. silliaamiaisella Valorinteellä.
  • Dumppi varasti Stimuluksen lipun vujuilla. Lippu saatiin lopulta turvallisesti takaisin.
  • Vuosijuhlilla tavattiin myös kutsuvieraina saapuneet ensimmäiset Oulun psykologian (Defenssi ry) opiskelijat ja vaihdettiin ensimmäiset yhteystiedot tulevaisuuden yhteistyötä varten.
  • Jäsenistö näki kovan vaivan upeiden juhlien eteen ja myös arvostetut Lea Pulkkinen ja stimuluksen perustaja Ismo osallistuivat juhlille.
  • Ärsykkeelle saatiin uusi päätoimittaja ja lehti julkaistiin taas tauon jälkeen.


  • 2020

  • Koronapandemia levisi alkuvuodesta ripeästi maailmalla. Valmiuslaki otettiin Suomessa käyttöön 17.3., minkä myötä yliopiston tilat suljettiin, lähiopetus keskeytettiin ja kokoontumisrajoitukset otettiin käyttöön. Koronapandemia esti lähitapahtumat ja pakotti Stimuluksen mukauttamaan toimintaansa poikkeusolojen mukaan.
  • Vappu jouduttiin perumaan koronan takia.


  • 2019

  • Stimulus aikamatkusti oikeaan perustusvuoteen: perustusvuosi korjattiin vuodeksi 1961.
  • Siirryttiin Telegramin käyttöön ja Stimppalaiset-ryhmä perustettiin sinne.
  • Vappuna Stimuluksella oli ensimmäistä kertaa kaksi vappubussia.
  • Vapun yllätystapahtuman perinne sai alkunsa.


  • 2018

  • Stimuluksen logon piirtäjä Pavel Brázda kuoli alkuvuodesta.
  • Stimulus ja Dumppi ry järjestivät kymmenettä kertaa lumiriehan. Asia ei ollut tapahtumahetkellä tiedossa, joten tapahtuman sisältö ei heijastanut kymmenvuotisjuhlaa. Tapahtuman ajankohtaa myös siirrettiin ja sen nimi muutettiin Pääsiäisriehaksi.
  • Yhteistyötä laitoksen kanssa syvennettiin aloittamalla kuukausittaiset laitossumpit, joissa opiskelijat ja laitoksen henkilökunta pääsivät keskustelemaan vapaasti erilaisten tarjoilujen äärellä.
  • Keväällä Stimuluksen, Abakuksen ja Pedagon järjestämät, mutta myös muille ainejärjestöille avoimet sitsit herättivät huomiota niin Jyväskylän yliopiston piireissä kuin valtakunnallisessa mediassakin. Eräs toisesta ainejärjestöstä tullut sitsaaja oli pukeutunut yleisesti rasistiseksi miellettyyn asuun, ja tapauksesta lähti käyntiin laajempi keskustelu sitsikulttuurista, hyvän maun rajoista sekä tapahtuman järjestäjien oikeuksista ja velvollisuuksista. Ylen toimittajat olivat yhteydessä Stimuluksen puheenjohtajistoon, mutta virallista kommenttia ainejärjestöltä ei annettu tiedotusvälineille. Stimulus kuitenkin allekirjoitti järjestäjätahojen yhteisen kannanoton tapauksesta.
  • Stimuluksen vapputapahtumat alkoivat 11. huhtikuuta, venyttäen vappurientojen keston pidemmäksi kuin koskaan aiemmin.
  • Pääsykoeuudistus puhutti jäsenistöä: Helsingin, Tampereen, Turun, Jyväskylän ja Joensuun psykologian valintakokeet yhdistyvät ja soveltuvuuskokeet poistuvat Jyväskylän yliopistosta. Lisäksi tarkoituksena on ottaa käyttöön todistusvalinta, jonka mukaan huomattavan iso osa opiskelijoista valittaisiin jatkossa ylioppilasarvosanojen perusteella. SPOL otti asiaan kantaa ainejärjestöjen puolesta. Uudistuksen yksityiskohtia hiotaan vielä.
  • Stimulus päivitti tekniikkaansa ajan tasalle: edellisvuonna vireille pantu maksupääte saatiin käyttöön, minkä lisäksi otettiin käyttöön mobiilimaksusovellus. Myös nettisivut päivitettiin mobiililaitteilla toimiviksi. Uudistukset otettiin erittäin positiivisesti vastaan.
  • Stimuluksen historiallisesti huippusuosittu liikuntavuoro lakkautettiin kysynnän puutteen vuoksi.
  • SPOL ry juhli 50-vuotisjuhliaan Helsingissä. Stimulukselta lähti laaja ja innokas joukko juhlavieraita tapahtumaan.
  • Stimulus juhli 17. marraskuuta 2018 ainejärjestön 56-vuotisjuhlia pienimuotoisten pirskeiden merkeissä. Näitä juhlia varten päätettiin selvittää Stimuluksen historiaa tarkemmin. Tämän aikajanan koonnin yhteydessä huomattiin, että ainejärjestön oikea perustamisvuosi on unohdettu. Ainejärjestömme perustettiin vuonna 1961, ei 1962 - Stimulus olisikin oikeasti täyttänyt 57 vuotta tänä vuonna.


  • 2017

  • Stimulus juhlisti 55-vuotisjuhliaan (vuoden myöhässä) Cumulus Resort Laajavuoressa. Juhlat olivat toimintakertomuksen mukaan Stimuluksen historian suurimmat.
  • Stimulus saa käyttöönsä Dumppi ry:n vanhan ainejärjestötilan Agora-rakennuksen huoneesta D121.2. Huomattavasti isompi ja paremmalla paikalla sijaitseva ainejärjestötila johti nopeasti ns. “ainejärjestötilakulttuurin” kehittymiseen muun muassa “Stimppasumppien” eli matalan kynnyksen kahvittelutapahtumien kautta.
  • Stimulus oli aktiivisesti mukana järjestämässä approtapahtumille alkoholitonta vastinetta Herkkuappron muodossa. Herkkuapproilla kierreltiin baarien sijaan kahviloita ja leipomoita. Tapahtuma oli yleisömenestys, ja liput myytiin loppuun nopeasti.
  • Stimulus ja Joensuun psykologian opiskelijoiden ainejärjestö Oidipus ry järjestivät yhteisen koulutustapahtuman ja sitsit Jyväskylässä.
  • Myös KePsyn ja Stimuluksen yhteistyötä syvennettiin yhteisten sitsien kautta.
  • Dumpin Lemmenristeily ja Stimuluksen Psykopaatti-risteily yhdistettiin yhteiseksi tapahtumaksi.


  • 2016

  • Psykologian laitos siirtyi kasvatustieteelliseen tiedekuntaan ja muutti Ylistönmäeltä Mattilanniemeen, Kärki-rakennukseen.
  • Jättimenestykseksi osoittautunut Himos-ekskursio Cortex ry:n kanssa järjestettiin ensimmäistä kertaa.
  • Syksyllä ainejärjestössä paljon keskustelua herätti sitsien teemaksi valittu “mielisairaala”. Sen koettiin ylläpitävän stigmaa ja olevan epäkunnioittava mielenterveyden häiriöistä kärsiviä kohtaan. Sitsien teemaksi vaihdettiin “parapsykologia”.
  • Stimulus järjesti loppuvuodesta pienimuotoisen 54-vuotisjuhlabrunssin (vuoden myöhässä).
  • Moomin Characters Oy Ltd. alkoi ajaa tiukempaa linjaa tekijänoikeuksiensa suhteen, minkä seurauksena muumiaiheiset haalarimerkit alkoivat dramaattisesti vähentyä. Stimulus joutui luopumaan Liirum Laarum -merkistään. Haalarimerkkikilpailussa valittiin uudeksi haalarimerkiksi parodioitu muumimerkki, jonka varmistettiin noudattavan tekijänoikeuslakia. Pian kuitenkin haalarimerkkejä valmistavat tahot omaksuivat nollatoleranssilinjan muumimerkkien suhteen, eikä parodiamerkkiäkään ole saatu tilattua lisää.
  • Stimulus sai laitoksen muuton yhteydessä uudeksi ainejärjestötilaksi Mattilanniemen D-rakennuksen huoneen MaD253. Ainejärjestötila nimettiin nimikilpailun myötä Mielentilaksi.


  • 2015

  • Keväällä järjestettiin EFPSA-kongressi Srnín kylässä Tšekissä. Stimuluksen puolelta oli muutaman kuukauden ajan koitettu selvittää Stimppaukon alkuperää, ja taiteilijaksi paljastui tšekkiläinen Pavel Brázda. Kongressin yhteydessä Stimuluksen edustaja sai kutsun Brázdojen kotiin. Pavel oli tuolloin jo 88-vuotias, mutta kovin mielissään saadessaan kuulla, mihin Stimppaukoksi nimetty Nosewalk-hahmo oli päätynyt. Matkakertomuksesta: “Tarinan ehkä kaunein piirre on kuitenkin siinä, että Pavel oli aina halunnut hänen töidensä leviävän maailmalle. Esimerkkinä hän mainitsi juurikin opiskelijat, joiden keskuuteen hän toivoi taiteensa tulevan. Stimppaukko oli siis lähtenyt toteuttamaan miehen unelmaa jo 24 vuotta sitten”.
  • Stimulus ry juhli loppuvuodesta 53-vuotisjuhliaan (vuoden myöhässä). Pavel Brázda nimitettiin Stimulus ry:n kunniajäseneksi.
  • Stimulus järjesti yökoulun Jyväskylän Steiner-koululla. Koululla musisoitiin, laitettiin ruokaa, leikittiin ryhmäleikkejä ja tietysti yövyttiin.
  • Stimulus loi yhteistyösopimuksen yrityksen kanssa, jonka perustaja toimi myös Stimuluksen hallituksessa. Jäsenistön kanssa keskusteltiin asiasta, ja lopulta hallituksen asettamien vastaneuvottelijoiden sekä toisen kokouskeskustelun myötä onnistuttiin solmimaan sopimus hyvien toimintaperiaatteiden mukaisesti.
  • Hallitukseen päätettiin lisätä toinen yritysvastaavan pesti alkaen vuoden 2016 hallituksesta. Hallitus saavutti näin ollen nykyisen 13 jäsenen kokonsa.
  • Ärsyke-lehdessä kysellään, missä määrin psykologian opiskelijat ovat itse käyttäneet mielenterveyspalveluita. Noin puolet opiskelijoista oli hyödyntänyt mielenterveyspalveluita, ja se nähtiin pitkälti positiivisena ja rikastavana kokemuksena.
  • Ylistönmäen eli Mordorin kolkosta maineesta huolimatta lähestyvä tiedekunnan vaihdos näkyi osin myös haikeana. Kevään Ärsykkeessä julkaistiin muistokirjoitus Mordorille: “[E]hkä eniten rakastamani asia Mordorissa oli, että siellä ei voinut olla kahta minuuttia ilman, että joku tuttu olisi kävellyt vastaan – oli se sitten opiskelija, professori tai kuka tahansa väliltä. Siksi se tuntui kodilta.”


  • 2014

  • Ärsykkeen uusi päätoimittaja halusi tehdä jotain pähkähullua ja historiallista, ja päätti etsiä harvinaista hienouurresulkukotiloa Ylistönmäen lähimaastosta. Kukaan ei lähtenyt mukaan eikä kotiloa löytynyt, mutta matkaa pidettiin silti onnistuneena.
  • Pyörävarkaus johti muutaman psykologian opiskelijan Ärsykkeessä dokumentoituun jännitysnäytelmään, jossa varasta yritettiin jäljittää salaisten agenttien elkein. Pyörää ei saatu takaisin.
  • Stimulus ry järjestää ensimmäistä kertaa sittemmin klassikoksi muodostuneen Vappubussin. Opiskelijat maalasivat vuokratun bussin seinät täyteen pirteitä kuvia ja tekstejä, minkä jälkeen ajeltiin ympäri Keski-Suomea pienemmissä pubeissa vieraillen.
  • 3MIOT-bileitä alettiin järjestää, ja Stimulus oli alusta alkaen mukana tapahtumaa järjestävässä yhdeksän ainejärjestön biletiimissä.
  • Myös stimppalaisten oma risteily teki ensiesiintymisensä tänä vuonna.
  • Stimuluksen yleinen Facebook-ryhmä perustettiin.
  • Marraskuussa vierailtiin Ruotsissa Nordic Psychology Studentsin konferenssissa.


  • 2013

  • Ärsyke-lehdessä pidettiin kysely “Stimuluksen logon otuksesta”. Enemmistö ei pitänyt siitä. Sitä luonnehdittiin sanoin “ällö”, “outo ja ruma”, “jotenkin pelottava” ja “rasittavan muotoinen”.
  • Stimuluksen nettisivut muuttavat yliopiston serveriltä omille sivuilleen. Uudet sivut meille suunnitteli Turun AMK:n alainen osuuskunta.
  • Stimuluksen jäseniltä kerättiin nimiä addressiin paremman ainejärjestötilan puolesta.
  • Huhtikuussa tehtiin ekskursio Helsinkiin mm. tutustumaan Psykologiliiton tiloihin, Pääkaupungin turvakotin ry:hyn sekä HYKS:n päihdepsykiatrian poliklinikalle. Aamuyöllä paluumatkan yhteydeteen oli luvattu elokuvia bussissa, mutta ainoa elokuva, joka löytyi, oli Mr. Beanin jouluspesiaali. Tämä elokuva katsottiin neljä kertaa putkeen.


  • 2012

  • Stimulus ry juhlisti 50-vuotisjuhliaan (vuoden myöhässä). Dumppi ry antoi Stimulukselle lahjaksi pulkan. Juhlia varten kerättiin tietoa Stimuluksen historiasta, mutta perustamisvuoden erheellisyyttä ei tässä vaiheessa huomattu. Vuosijuhlia edeltävällä viikolla pidettiin vuosijuhlasitsit kadettien kanssa.
  • Stimulukselle nimitettiin juhlavuoden kunniaksi “ensimmäistä kertaa” kunniajäseniä - todellisuudessa Martti Takala ja Tapio Nummenmaa kutsuttiin kunniajäseniksi jo 1964, mutta yhdistys ei ollut tuolloin vielä rekisteröity.
  • SPOL-seminaari järjestettiin Jyväskylässä, ja aiheena oli psykoterapia. Helsingin yliopiston Jari Lipsanen sanoi Terapiatutkimuksen menetelmät -luennollaan Ärsykkeessäkin esille nostetun lausahduksen: “Psykologiassa on usein se ongelma, että sekoitetaan omenat ja appelsiinit. Joku kutsuu sitä hedelmäsalaatiksi, minä kutsun sitä kompostiksi.”
  • Stimuluksen logon ulkoasu modernisoitiin ja logon hahmo nimettiin Stimppaukoksi.
  • Ärsykkeessä kyseltiin, uskovatko opiskelijat valmistuvansa tavoiteajassa. Ykkösvuoden opiskelijoista 100% uskoi, kun taas 5.-n. vuoden opiskelijoista enää 57,1% uskoi niin.
  • Syys-lokakuun vaihteessa Stimuluksen ylitti 400 jäsenen rajapyykin. Marras-joulukuussa jäsenmäärä kuitenkin väheni taas neljälläkymmenellä, kun jäsenrekisteristä poistettiin jo valmistuneet tai muusta syystä poistuneet jäsenet. Tämän jälkeen jäsenmäärä on pysynyt reilussa neljässäsadassa, sillä vuotuisen sisäänottomäärän ja tutkinnon 5,5 vuoden pituus asettaa teoreettisen maksimirajan jäsenmäärälle noin 425-460 jäseneen.
  • Vuoden fuksin palkitseminen siirrettiin pikkujoulujen yhteyteen, kun aiemmin palkinto oli jaettu jo fuksiaisissa.


  • 2011

  • Psykologian laitos muutti Mattilanniemestä Ylistönmäelle (joka sai pian lempinimen Mordor). Stimuluksen ainejärjestötila MaC-rakennuksen lasikopista vaihtui arkistokaappeihin ja yhteiskäytössä olevaan sohvaan Ylistönmäellä. Tilaa kuvaltiin sanoin “0,3 neliömetrin tilaihme”.
  • Jäsenmäärä nousi noin 370 jäseneen.
  • Helmikuussa järjestettiin työelämäilta, jossa laitoksen väki ja muut valmistuneet psykologit kertoivat siirtymästä opiskeluelämästä työelämään.
  • Stimulus ja muut yhteiskuntatieteilijät järjestivät Doom-risteilysitsit kuivalla maalla: Bra-yökerhoon keräännyttiin sitsaamaan risteilyteemaisesti, ja jatkoille saatiin yli 400 opiskelijaa.
  • Edellisvuonna Stimulus isännöi Cortex ry:n vierailua Jyväskylässä, tänä vuonna Stimulus vieraili Tampereella samankaltaisessa seminaari/sitsit/sillis-tapahtumassa.
  • Psykologiliiton opiskelijasihteeri kertoi, että Stimuluksesta on psykologian opiskelijoille maanlaajuisesti välittynyt todella aktiivinen kuva.
  • Stimulus voitti JYYn ympäristökilpailun ja sai ympäristömerkin. Kriteereinä kilpailussa olivat järjestön toiminta, ruoka ja sen eettisyys, energiansäästö ja kierrätys.


  • 2010

  • Somekanavien, sähköpostilistojen ja uusien nettisivujen kautta tapahtuneen tiedotuksen ansiosta Stimuluksen jäsenmäärä lähti nousuun. Tämä näkyi myös intona hakea hallitukseen: vuoden 2010 hallituksessa oli paljon uusia naamoja.
  • Stimuluksen aktiivisuutta kuvaillaan toimintakertomuksessa seuraavasti: “saimme selvän valtaosan fukseista Stimuluksen jäseniksi ja lisäksi pääsimme äänestämään hallituksenvaihtokokouksessa valtaosasta pesteistä, mikä kertoo toiminnan aktiivisuudesta ja kasvamisesta”.
  • Yhteistyötä Dumpin kanssa syvennettiin erityisesti hallitusten yhteistyön ja JYYn kummiryhmän kautta.
  • Stimuluksen jäsenmäärä nousi 250:stä 315 jäseneen. Käytännössä kaikki uudet opiskelijat liittyivät Stimulukseen.
  • Maaliskuussa järjestettiin SPOL:n ja Psykologisen Kustannuksen kanssa yhteistyössä testimenetelmäkoulutus, johon osallistui noin sata henkeä.
  • Kevään tapahtumiin kuului mm. lasketteluretki Himokselle, yökoulu, bussiajelu Dumpin ja Varkaiden kanssa sekä tietenkin perinteiset lumirieha ja vappuriennot.
  • Syksyn tapahtumiin kuului mm. poikkitieteelliset syyslukukauden avajaiset (“poikkarit”) yhteistyössä Radikaalin, Linkin ja Ynnän kanssa sekä fuksiaiset. Lisäksi järjestettiin suuri seminaari/sitsi/sillistapahtuma Tampereen psykologian opiskelijoiden kanssa - tapahtumasta uutisoitiin Suur-Jyväskylän sanomissa.
  • Psykologia 2010 -kongressi järjestettiin elokuussa Jyväskylässä, ja Stimuluksen jäseniä oli mukana järjestämässä kongressia.
  • 90-luvun alussa mainetta niittänyt Aivoliikuntaryhmä esiintyi Psykologia 2010 -kongressin iltajuhlassa Jyväskylässä.
  • Stimulus otti ensimmäistä kertaa käyttöön pestitestamentit perehdyttääkseen uudet pestinhaltijat tehtäviinsä.
  • Vuoden 2010 tilinpäätös ei valmistunut yhdistyslain mukaisissa rajoissa. Tulevaisuuden varalle kehiteltiin toimintasuunnitelma.


  • 2009

  • Ärsyke-lehteä alettiin julkaista blogimuodossa. Blogin mukaan Ärsykettä ei oltu julkaistu pitkään aikaan, ja siinä esiteltiin perinpohjin SPOL sekä Stimuluksen erilaiset tiimit. 2000-luvun puolivälin huomattava passivoituminen alkoi väistyä, ja jäsenistöä kannustettiin ahkerammin osallistumaan toimintaan.
  • Hallituksen toimintaperiaatetta muutettiin niin, että hallituslaiset valittiin arvonnan sijaan vaaleilla ja jokaisella hallituksen jäsenellä oli oma vastuualueensa. Muutos laski hallitukseen hakemisen suosiota, sillä nyt pestiin kuului oikeasti vastuuta. Oman vastuualueensa ympärille jokainen hallituslainen saattoi koota tiimin, joka yhdessä hoiti alueen asioita (esim. bile-, liikunta-, yritys- tai kopotiimi).
  • Stimuluksen jäsenmäärä nousi vuoden aikana 187 jäsenestä 250 jäseneen.
  • Yritysvastaava valittiin ensimmäistä kertaa, ja pitkien yhteistyöneuvotteluiden jälkeen yksi psykologian alan yritys sekä erotiikkaliike Antishop lähtivät Stimuluksen sponsoreiksi.
  • Yhteistyö kadettien kanssa alkoi hiipua.
  • Ennen vappua Stimulus järjesti kaksi biletapahtumaa eikä yhtäkään koulutustapahtumaa. Bileiden lisäksi oli mm. kirpputori, hallituksen vaihtajaissauna sekä yökoulu filosofian opiskelijoiden kanssa.
  • Nelipäiväiset vappuriennot sisälsivät sitsit, yhteiskuntatieteelliset olympialaiset, grilli- ja kyykkätapahtuman Dumpin kanssa sekä loppuhuipennuksena vapunaaton luokkaretki ensin Pandan tehtaanmyymälään, sitten Palokassa sijaitsevaan Kurren raitti -baariin ja lopulta Tuomiojärven rannalle retkieväille.
  • Opetuksen kehittämisen työryhmä perustettiin, laitosneuvostot lakkautettiin ja niiden tilalle tulivat laitoskokoukset, ja sisällöllinen opinto-ohjaaja aloitti toimintansa laitoksella. Suurista muutoksista huolimatta (tai niiden takia) laitoksella oli taloudellisia vaikeuksia.
  • Stimulus ry juhlisti 47-vuotisjuhlia (vuoden myöhässä).
  • Ärsyttää-palstalla opiskelijoita ärsyttivät sikainfluenssa, opintotuen vähyys ja miehet.


  • 2008

  • Näinä vuosina hallituksen kokoukset järjestettiin käytännössä poikkeuksetta Ilokiven kabinetissa tai Opinkivellä.
  • Stimulus keskittyi pitkälti laitosyhteistyöhön ja edustus eri laitoksen elimissä oli usein esillä kokouksissa. Tässä vaiheessa ainejärjestö oli kenties enemmän edunvalvontajärjestö ja muu toiminta oli vähäisempää. Näinä vuosina tiettävästi ollut kovin paljon tunkua tehtäviin, vaan tietyt henkilöt toimivat useammassa pestissä.
  • Fuksiaisten perinteinen teema oli pitkään ollut hulluus/mielisairaus, mutta teemasta luovuttiin kun paikallislehti julkaisi ison jutun tulevien psykologien “rienaavasta käytöksestä”.
  • Vuoden 2008 aikana valmisteltiin kannanottoa maksuttoman harjoittelun lopettamisen puolesta, jonka Stimulus allekirjoitti. Tässä kannanotossa olivat mukana ainakin psykologian laitos ja Stimulus, mutta mahdollisesti se oli valtakunnallinen ja osaksi SPOL:n ajama.
  • Tähän asti hallituksen jäsenet valittiin arpomalla ja virkailijat hoitivat kaikki varsinaiset tehtävät. Tarkemmin määrittelemättömillä “hallituksen jäsenillä” ei ollut juuri muita tehtäviä kuin päättää asioista, jotka muut toteuttivat. Pesti oli hyvin suosittu, koska sillä sai paikan pikkujoulujen etkoille.
  • Stimuluksella oli perinteisesti yksi liikuntavuoro viikossa, jolla pelattiin koripalloa tai lentopalloa. Stimuluksen joukkueen nimi oli yhä Skitsolentis (kuten se oli ollut kymmenen vuotta aikaisemminkin). Tänä vuonna aloitettiin toinen liikuntavuoro yhdessä Jarun eli Jyväskylän yliopiston reserviupseerien yhdistyksen kanssa, ja se oli hyvin suosittu.
  • Tiedetään, että ennen vuotta 2009 harva psykologian opiskelija kuului Stimulukseen. Yleisempää oli kuulua esimerkiksi johonkin JYYn kerhoon.
  • Stimuluksen ja Dumpin lumirieha järjestettiin ensimmäistä kertaa, minkä myötä yhteistyö Dumpin kanssa syveni.
  • Vuosien 2008-2009 aikana Stimuluksen nettisivut uudistettiin.


  • 2007

  • Stimulus järjesti hippi/rock-teemaiset sitsit. Tänä vuonna sitseillä alkoi näkyä yhä enemmän opiskelijoita, jotka eivät olleet ns. “ainejärjestön sisäpiiriläisiä”.
  • Vuosien 2007-2009 hallituksen jäsen vahvisti tämän historiikin koostamisen yhteydessä ainejärjestötoiminnan eläneen jonkinlaista suvantovaihetta vuoteen 2009 asti.
  • Laitoksen tiedekuntapäivien yhteydessä järjestetyn kahvittelutilaisuuden aikana Stimuluksen rahalipas hävisi. Pelättiin ryöstöä, ja Raimo Lappalainen tarjoutui maksamaan Stimulukselle käteiskassan verran rahaa. Lopulta selvisikin, että taloudenhoitaja oli jo ehtinyt napata rahalippaan mukaansa. Lappalainen valittiin vuoden opettajaksi.
  • Stimuluksen vuoden päätapahtumat olivat fuksiaiset ja pikkujoulut - muuhun toimintaan ei juuri ollut varaa. Pikkujouluihin kutsuttiin monena vuonna mukaan kadetit.


  • 2006

  • Vuoden 2005 hallituksesta ainoastaan yksi henkilö jatkoi 2006 hallitukseen. Tämäkin kielii ainejärjestötoiminnan tietynasteisesta passiivisuudesta.
  • Mattilanniemen sisäilmaongelmat puhuttivat psykologian opiskelijoita.
  • Yhteistyötä tehtiin muun muassa äidinkielen ja kirjallisuuden sekä kemian opiskelijoiden kanssa.
  • Stimulus ry juhlisti 45-vuotisjuhliaan (oikeana vuonna). Osallistujamäärä jäi melko vähäiseksi, mutta tämä ei menoa haitannut.
  • Tiettävästi hallitus vietti erittäin kosteita pikkujouluetkoja Yliopistonkadulla.
  • Stimuluksen järjestämä kahvitarjoilu laitoksen kevätpäivässä aiheutti pahaa-aavistamattomille ihmisille vatsanväänteitä, koska sen kahvia juomattomat järjestäjät eivät tienneet kahvin voivan mennä vanhaksi.


  • 2005

  • Mielenkiintoisesti 2000-luvun puoliväli vaikuttaisi olevan Stimuluksen historian usvaisinta aikaa. Osasyynä lienee 2000-luvun alun digitalisaatio diskettimuotoon, minkä seurauksena iso osa tiedoista on hävinnyt ajan saatossa. Kuitenkin on myös totta, että ainejärjestön toiminta näinä aikoina oli jokseenkin passiivista.
  • Stimuluksen jäseniä vieraili Impuls rf:n luona Turussa. Täällä he pääsivät tutustumaan sitsiperinteeseen, jota haluttiin alkaa herätellä henkiin myös Jyväskylässä. Ensimmäisiin Stimuluksen sitseihin saatiin mukaan Radikaali, mutta ensimmäisen parin vuoden ajan sitsit olivat tiettävästi lähinnä hallituksen ja ainejärjestön sisäpiiriläisten juttu.
  • Stimulukselle hankittiin punainen postilaatikko. Tämä oli ilmeisesti vuoden kohokohtia, sillä se kirjattiin vuosikertomukseen.
  • Erään hallituksen jäsenen mielenkiinnon ansiosta järjestettiin tutustumiskäynti bingoon, mikä leimasi ainejärjestötoiminnan joidenkin muiden opiskelijoiden silmissä “toivottomien nörttien touhuksi”.


  • 2004

  • SPOL-seminaari järjestettiin Jyväskylässä, ja Stimulus osallistui aktiivisesti järjestelyihin.
  • Vuosien 2003-2005 aikana tutkintorakenneuudistus herätti paljon keskustelua Stimuluksessa: “Tutkintorakenneuudistuksen tarkoituksena oli saattaa Suomen opintoviikkojärjestelmä yhteismitalliseksi EU:n alueen kanssa, mihin liittyen kurssien sisältöä arvioitiin erityisesti määrän puolesta uusiksi. Muita vaikutuksia oli kanditutkielman pakollisuuden palauttaminen ja joustavampi opintojen hyväksiluettavuus yliopistojen ja ammattikorkeakoulujen välillä. Tässä projektissa Stimuluksen jäsenten edustus psykologian laitosneuvostossa ja laitoksen eri sektoreiden palavereissa ja keräämämme palaute kursseista olivat tärkeässä roolissa. Ainejärjestö myös pyrki tiedottamaan jäsenistölleen uudistuksen etenemisestä ja vaikutuksista parhaansa mukaan sekä keräämään palautetta hankkeen toteutumisesta.”
  • Myös Psykonetin roolista keskusteltiin: siitä haluttiin laajempi työväline mm. perusopintojen toteuttamiseen ympäri Suomea. Stimuluksen edustajat osallistuivat Psykonet-työryhmään ja keskustelivat muiden kaupunkien psykologian ainejärjestöjen kanssa.


  • 2003

  • Stimulus järjesti talviriehan Vuorilammella yhdessä Dumpin ja Emilen kanssa.
  • Toimintasuunnitelmaan kirjattiin tälle vuodelle tavoitteeksi herättää vahvasti passivoitunut Ärsyke jälleen henkiin. Myös nettisivuja päivitettiin.
  • Stimuluksen virkistystapahtumiin kuului mm. naamiaiset, kuukausittaiset lautapeli-illat sekä pikkujouluetkot hallitukselle ja toimareille.
  • Lähes 150 harjoittelussa olleelle stimppalaiselle lähetetyssä harjoittelupalkkauskyselyssä kävi ilmi, että palkkataso Jyväskylässä oli selvästi huonompi koko muuhun Suomeen verrattuna, ja 71%:lle harjoittelusta saatava palkka ei ollut riittänyt toimeentuloon.
  • Syksyllä vierailtiin jälleen Tikkakosken kadettien upseerikerholla.
  • Fuksiaisten teemana oli “yöllä mielisairaalasta karanneet” ja tehtäviin kuului muun muassa kananmunan vaihtaminen muihin esineisiin, nimien kerääminen adressiin sekä rasteja, joihin kuului muun muassa karaokea ja liikuntaa.


  • 2002

  • Marraskuussa Stimulus sai pakistanilaiskummilapsen. Kehitysyhteistyötilille kerättiin lahjoitettavaa rahaa.
  • Stimulus otti kantaa tutkintouudistukseen, jossa siirryttiin opintoviikoista opintopisteisiin. Esitettiin huolta tutkinnon lyhentämisestä 300 opintopisteeseen, ja toivottiin joko 330 opintopisteen tutkintoa (josta 30op ohjattua harjoittelua) tai 360 opintopisteen tutkintoa, jossa harjoittelujakso olisi vuoden mittainen. Lopulta uudistuksessa päädyttiin 330 opintopisteen tutkintoon.
  • Vuosikertomus kertoi ainejärjestötoiminnan jonkinasteisesta passivoitumisesta: virkistystapahtumia oli koko kalenterivuodelle merkitty vain noin kymmenen kappaletta, joiden joukossa "yritettiin vuosijuhlia".
  • Uusille opiskelijoille tarkoitetussa Stimppa-esitteessä ainejärjestöä kuvaillaan näin: “Kokouksia pidämme noin kerran kuussa, järjestämme saunailtoja, bileitä, peli-iltoja sekä erilaisia hauskoja kursseja (mm. ratsastus-, tanssi- ja hypnoosikursseja). Stimuluksella on myös oma liikuntavuoro, jolloin pelaillaan Skitsolentiksen merkeissä. Lisäksi huolehdimme opetuksen laadun arvioinnista, osallistumme päätöksentekoon yliopiston hallintotasolla, teemme yhteistyötä laitoksen kanssa ja paaaljon muuta.”
  • Stimulus järjesti varainkeruuprojektina kossuarpajaiset, joista voittoa tuli 62,40 euroa.


  • 2001

  • Stimulus teki paljon yhteistyötä Tikkakosken kadettien kanssa, ja oli mukana mm. juhlimassa Tikkakosken upseerikerholla syksyllä.
  • Vuonna 2001 Stimulus ry juhli 40-vuotisjuhliaan (oikeana vuonna).
  • Stimuluksen puheenjohtajilla oli käytössään puheenjohtajien päiväkirja, johon kerättiin hyödyllistä tietoa materiaaleista (todistuspohja, fuksivala, Stimpan kopiokortti) sekä pohdittiin kokousten onnistumista. Tässä ote päiväkirjasta: “Tällä hetkellä Stimpalla on meneillään 40-vuotisjuhlien valmistelu. Illalliskorttijuhlien merkeissä yritetään elvyttää psykalaisille vieraampaa akateemista vuosijuhlaperinnettä. Lisäksi puuhataan opiskelutekniikkakurssia yhdessä laitoksen kanssa (syksyksi 2001), laitoksen infopäivää (gradu- ja projektiopintoinfot, kyselytunti, info uusista opintovaatimuksista ym.), psykoterapiateemailtaa, Stimppainfolappusta uusille opiskelijoille ym. “


  • 2000

  • Uusi vuosituhat toi mukanaan tietotekniikan yleistymisen. Stimuluksen puheenjohtajilla oli käytössään PJ-disketit, joissa muun muassa fuksivala, pestitestamentit ja puheenjohtajien päiväkirja kulki hallitukselta toiselle. Valitettavasti ajan saatossa diskettien käyttö loppui ja ne hävitettiin, minkä vuoksi osa datasta lienee pysyvästi kadonnut.
  • Tilikaudelta 2000 Stimulus jäi voitolle 8000 markan edestä. Nykyrahassa noin 1400 euroa.
  • Helsingin psykologiyhdistys lähetti selvityksen kaikille psykologiyhdistyksille ja -ainejärjestöille Internet-näkyvyydestä. Stimulus oli kuitenkin ollut aikaansa edellä ja tehnyt nettisivut jo edellisenä vuonna.


  • 1999

  • SPOL järjesti vuotuisen seminaarinsa Jyväskylässä, aiheena tänä vuonna väkivalta.
  • Helmikuussa vietettiin haalarikastajaisia - haalaritilaus oli ilmeisesti pidempi prosessi tällöin.
  • Stimuluksen ensimmäiset WWW-sivut valmistuivat maaliskuussa. Sivut meille loivat kaksi Dumpin opiskelijaa. Tämä on tiettävästi ensimmäinen maininta yhteistyöstä Dumpin kanssa.
  • Stimuluksen urheilujoukkue Skitsolentis saavutti syksyllä yliopiston jalkapalloturnauksessa historiallisen hopeasijan. Hallitus budjetoi Skitsolentikselle jalkapallon.
  • Vuosituhannen vaihteessa vuoden kohokohtana pidettiin fuksiaisia, jotka noudattivat pitkälti samaa kaavaa kuin nykyään. Myös fuksiaisten lopussa tapahtuva fuksivala oli tällöin samassa muodossa kuin nykyäänkin.


  • 1998

  • Tiettävästi psykologian opiskelijoiden harjoittelusta saatiin palkallinen tänä vuonna. Katja Vähäkangas, vuosien -97 ja -98 puheenjohtaja, kertoo asiasta näin (tekstiä lyhennetty paikoitellen): “Minä menin harjoitteluun JKL:n kaupungille -98 keväällä. Haastatteluissa edellisenä keväänä oli sanottu, että palkkaa ei sitten makseta. Siihen aikaan tosiaan julkisella puolella oli ihan yleistä, että harjoittelu oli palkatonta. No, kun harjoittelu sitten alkoi, niin minä olin jo niin syvällä järjestökentässä ja Liiton toiminnassa, että totesin tilanteen olevan laiton, koska 3kk jälkeen on pakko maksaa palkkaa. Ylioppilaskunnan sosiaalisihteeri oli tullut juuri valituksi JKL:n kaupunginvaltuustoon, ja hän istui sosiaali- ja terveyslautakunnassa. Me sitten hänen kanssaan rustasimme kaupungille huomautuksen, jonka hän vei lautakuntaan, ja pakkohan se oli kaupungin alkaa maksaa palkkaa. Samalla sitten psykan laitos alkoi maksaa "harjoittelurahaa" tai millä nimellä se nyt olikaan, sen ensimmäisen kolmen kuukauden osalta harjoittelijoille, ja sitten sen kaksi kuukautta sai työnantajalta palkkaa. Minä muistan, kuinka silloinen sosiaalijohtaja suuttui minulle niin, että soitti ja haukkui minut pystyyn ja väitti, että vaatimalla harjoittelupalkkaa olen vienyt nyt kollegoilta ja muilta psykologeilta työnohjausrahat. Että nyt ohjaajani ei saa työnohjausta, kun minä vaadin palkkaa! Aikamoista oli se... No, eihän niitä työnohjausrahoja tietenkään mihinkään viety, kunhan pelotteli vain. Mutta oli se aika kuumottavaa nuorena opiskelijana olla sosiaalijohtajan haukuttavana!”
  • Laitoksella tehtiin paljon unitutkimusta ja tiedetään, että Neuropsykologia III -kurssin yhteydessä eräänlaiseksi “riitiksi” syntyi unilaboratoriossa nukkuminen.


  • 1997

  • Stimulus juhlisti 35-vuotisjuhliaan (vuoden myöhässä, mutta tämä oli tapahtuman järjestäjien tiedossa - juhlien myöhästymiselle oli siis jokin muu syy kuin unohtaminen). Juhlat pidettiin Seminariumin vanhassa juhlasalissa. Juhlat videoitiin ja niistä koostettiin DVD. Juhliin kutsuttiin Stimuluksen kaikki vanhat puheenjohtajat, mutta harva tuli paikalle.
  • Näinä vuosina vakiotapahtumiin kuuluivat kaikkien opiskelijoiden Goom-risteily, Kauppakadun Appro sekä Rinnerieha. Stimulus yritti tehdä Tiltti ry:n kanssa Pikku-Wappu -tapahtumasta vuosittaisen perinteen.
  • Neuropsykologian professori Carl Hagfors oli aikaansa edellä kertoessaan opiskelijoilleen meemeistä. Tällöin toki “meemi”-sana viittasi solujen jakautumisen yhteydessä tapahtuvaan geenien leviämiseen.
  • Stimuluksen ainejärjestötila siirtyi MaC124:stä MaC-rakennuksen aulassa olevaan “lasikoppiin”. MaC124 siirtyi henkilökunnan käyttöön.


  • 1996

  • Euroopan psykologian opiskelijoiden ainejärjestöjen federaatio EFPSA järjesti vuosittaisen EFPSA-kongressinsa Jyväskylässä. Stimulus ry:llä oli merkittävä rooli kongressin järjestelytoimikunnassa.
  • Vuosittaisella koko maan opiskelijoille tarkoitetulla Goom-risteilyllä esiintyi jo aiemmin mainittu Aivoliikuntaryhmä, joka voitti ohjelmanumerollaan risteilyn pääpalkinnon.
  • Stimuluksen jäseniä oli hyvin edustamassa JYYn edarivaaleissa Poikkitieteilijät-ryhmittymän listalta.


  • 1995

  • Kehityspsykologian opiskelijoiden ainejärjestö Kehdosta hautaan ry juhli 10-vuotisjuhliaan. Stimuluksen kutsuvieraat olivat paikalla.
  • Kuopiossa järjestettiin “24 tuntia lunta” -toimintatapahtuma, johon psykologian opiskelijoista lähti Kepsyn edustusjoukkue “24TV” sekä Stimuluksen epävirallinen joukkue “Sporttiklubi Mielenterveyden äärirajoilla”. Rasteihin kuului muun muassa mäenlaskua, tukkihumalaa ja kuorolaulua. Paikalla oli yli 1000 opiskelijaa ympäri Suomea, ja jatkojen menoa kuvailtiin sanoilla “kuin Pörssin kevätsemmat, huonolla tavalla”.
  • Tiedetään, että Stimuluksen haalarisponsoreita oli näihin aikoihin melko vähän, mutta mm. Sohwi oli jo tällöin mukana. Kehityspsykologian opiskelijoilla oli punaiset haalarit. Muutaman vuoden takainen kahtiajako haalareista (“siistiä” vs. “teekkareiden hömpötyksiä”) oli poistunut, ja haalarit olivat vakiintuneet.


  • 1994

  • Ärsyke-lehti pahoitteli passivoitumistaan, mikä osaltaan selitti edelliseltä vuodelta säilyneiden tietojen vähäisyyden.
  • Kehityspsykologian opiskelijat kirjoittivat Ärsykkeeseen pohdinnoistaan liittyen kahden eri pääaineen liian samanlaiseen tutkintosisältöön. Oltiin nyreissään siitä, että psykologian opiskelijat saavat opiskella kaikkia kursseja, mitä kehityspsykan opiskelijatkin, mutta päinvastoin tilanne ei ollut tasa-arvoinen.


  • 1993

  • Lokakuussa järjestettiin opintomatka Moskovaan. Matkalla tutustuttiin mm. EEG-laitteeseen ja Tshernobylin ydinvoimalaonnettomuuden psykologisia seurauksia käsittelevään tutkimukseen. Ilta-aikaan nautittiin venäläisestä viihdekulttuurista.


  • 1992

  • Ärsykkeessä mainostettiin "kirkuvankeltaisia haalareita", jotka ovat epäilyistä huolimatta "tulleet jäädäkseen". Ilmeisesti haalarikulttuuri rantautui tällöin Jyväskylään, ja Stimuluksen haalarit ovat alusta alkaen olleet keltaiset.
  • Syksyllä järjestettiin opiskelijaseminaari aiheesta “psykoterapia postmodernissa ajassa”.
  • Toimintasuunnitelmaan vuodelle 1992 kirjattiin muun muassa yhteiset kahvittelut laitoksen henkilökunnan ja opiskelijoiden välillä kuukausittain, uusien opiskelijoiden parempi tutustuttaminen ja vastaanotto ainejärjestöön, sekä vähintään yksi opintoretki toisen kaupungin yliopistoon.
  • Lokakuussa järjestettiin toimintavuorokausia: 24 tuntia täynnä liikuntasuorituksia, arvoituksia ja muita rasteja. Stimuluksen edustus oli neljä henkilöä. Vaikka joukkue vuorokauden jälkeen olikin kutistunut kolmeen henkeen, saavutettiin silti upea kakkossija - vaikkakin yli 20 tuntia kestänyt johtoasema viime hetkellä menetettiinkin.


  • 1991

  • Helmikuussa järjestettiin opintomatka samettivallankumouksen jälkeiseen Prahaan. Aamukävelyn yhteydessä löydettiin paikallisen Respekt-lehden mainos, jossa oli taiteilija Pavel Brázdan piirros. Kyseisessä piirroksessa esiintyi eriskummallinen Nosewalk-hahmo, joka herätti niin suurta hilpeyttä, että se otettiin mukaan Suomeen ja siitä tehtiin ainejärjestömme logo.
  • Syksyn Ärsyke-lehden yleisessä ainejärjestöinfo-osiossa (tuleville opiskelijoille tarkoitettu) ei mainittu enää sanallakaan Stimuluksen yhteiskuntapoliittista toimintaa. 70- ja 80-luvun poliittinen agitaatio oli selkeästi väistynyt. Koulutuspolitiikassa Stimulus oli vahvasti läsnä, ainejärjestöllä oli säännöllinen lentopallovuoro ja Stimuluksen järjestämät juhlat olivat "jostain syystä muitten mielestä 'kovien bileiden' maineessa".
  • Loppuvuodesta Kortepohjan ylioppilaskylä pääsi Helsingin Sanomiin, kun 12. kertaa järjestettävä Olvi-juoksu (eräänlainen viestikilpailu, jossa juotiin paljon ja juostiin Kortepohjan rakennuksien ympäri) päättyi ennätystulokseen, kun viesti juostiin alle kymmenen minuutin. Tiedetään, että psykologian opiskelijat olivat mukana kisaamassa.
  • Fuksiaiset heijastivat Stimuluksen “kovien bileiden” mainetta: fuksien silmät sidottiin, heille annettiin mystistä (pahanmakuista) juomaa sisältävä kastemalja ja he osallistuivat “huulihierontakurssille”.
  • Matkoja tehtiin muun muassa Helsinkiin Kompleksin vieraaksi sekä Uppsalaan Pohjoismaiseen opiskelijoiden konferenssiin.
  • Vuonna 1991 Stimulus ry juhli 30-vuotista olemassaoloaan (juuri oikeana vuonna). OKL:n kutsuvieraat lahjoittivat Stimulukselle Hemmo-nimisen rottapehmolelun, joka piti hauskoja ääniä kun sitä paineli. Juhlissa esiintyi myös ns. Aivokuolleiden psykologien seura - samana vuonna perustettu porukka, joka esiintyi mielellään erilaisissa tapahtumissa nimellä Aivoliikuntaryhmä.


  • 1990

  • Stimuluksen ainejärjestötila MaC333:sta muutettiin MaC124:ään. Muuton yhteydessä puheenjohtaja ei suostunut palauttamaan avainta aiempaan ainejärjestötilaan, josta oli määrä tulla laitoksen henkilökunnan työtila. Tästä seurasi selkkaus laitoksen henkilökunnan ja Stimuluksen hallituksen kanssa. Osasyynä avainten palauttamattomuuteen oli se, että vanhassa ainejärjestötilassa oli käytössä tietokoneita, ja muuton jälkeen se olisi jäänyt ainoastaan henkilökunnan käyttöön. Tietokonetilaan avaimen säilyttäminen Stimuluksella nähtiin symbolisena luottamuksen osoituksena. Laitoksen puolelta kuitenkin löydettiin lopulta sympatiaa Stimuluksen näkökulmalle, ja Stimulus sai pitää avaimen. “Ilta-Ärsyke”-erikoisnumerossa tapahtumaa kuvattiin otsikolla “miljoonaryöstö psykologian laitoksella”, sillä tietokoneet olivat miljoonien markkojen arvoiset.
  • Ärsykkeessä ihmeteltiin yhteisen toiminnan vähyyttä opiskelun rinnalla. Ihmiset hädin tuskin tunsivat edes omia vuosikurssilaisiaan, ja pikkujoulujen kaltaisissa tapahtumissakin ihmiset pysyttelivät pitkälti omissa oloissaan. Ärsyke-lehden sisältökin on pitkälti katsauksia psykologian osa-alueisiin, uutisia opiskelijavaihdoista ja tiedotteita koulutuspolitiikasta.


  • 1989

  • 80-luvun viimeisinä vuosina Stimulukselle valittiin äänestyksellä logo, jossa esiintyy sikaria (tai kynää!) suussaan pitävän Freudin pää. Stimulus-teksti koristi pään kylkeä.


  • 1988

  • Stimuluksen massiivisia 25-vuotisjuhlia varten kerättiin historiikki, jonka tekemisen yhteydessä kävi ilmi, että Stimulus perustettiinkin 1961 eikä 1963, kuten siihen asti oli luultu. Juhlat jäivät lopulta suunniteltua pienemmiksi.
  • Ryhmä yliopiston opiskelijoita osoitti mieltään opiskelijoiden heikkoa taloudellista asemaa vastaan marssimalla Citymarketiin ja rupeamalla syömään ja juomaan ruokaosaston tuotteita. Tiettävästi Stimuluksen jäseniä ei mielenosoitukseen osallistunut. Tempauksen myötä Citymarket ei kuitenkaan enää halunnut tukea opiskelijoiden varainkeruumyyjäisiä, mikä vaikutti negatiivisesti Stimulukseenkin.


  • 1987

  • Stimuluksen jäseniä osallistuu SPOL:n opintomatkaan Amsterdamiin tutustumaan mm. huumeparantolan tutkimuskeskukseen sekä kliinisen psykologian laboratorioon.
  • Paavo Väyrysen ehdokkuus seuraavan vuoden presidentinvaaleissa poikii Ärsyke-lehteen usean Väyrynen-vitsin.
  • Stimulus ry alkoi valmistella 25-vuotisjuhlia vuodelle 1988 (kaksi vuotta myöhässä). Juhlista oli määrä tulla suurimmat, hienoimmat juhlat, mitä Stimuluksen historiassa on nähty.


  • 1986

  • Psykologian laitos juhlisti 50-vuotisjuhliaan, ja Stimulus osallistui juhlintaan virallisesti ja epävirallisesti. Sanottiin, että laitoksen ja opiskelijoiden välit olivat paremmat kuin koskaan aiemmin.


  • h2>1985
  • Kehityspsykologian opiskelijat perustivat oman ainejärjestönsä, Kehdosta hautaan ry:n. Yhteistyö Stimuluksen kanssa oli enemmän tai vähemmän aktiivista, riippuen pitkälti aihepiiristä.


  • 1984

  • Kehityspsykologian opiskelijat (LNOK) erosivat Stimulus ry:stä.


  • 1983

  • Tammikuussa Stimulus ry juhlisti 20-vuotisjuhliaan (kaksi vuotta myöhässä).
  • Tyytymättömyys rauhantoimikuntaan oli huipussaan ja sen romuttamista esitettiin: keskustelua ja päätöksentekoa pidetään jahkailevana ja naiivina. Ärsyke-lehdessä naiivia maailmankuvaa kritisoidaan sanomalla, että “rauhankasvatusta ei ole se, että lapselle ei kerrota ikäviä tosiasioita maailmasta vaan se, että kerrotaan ne, mutta siinä sävyssä, että näin ei välttämättä ole aina, me voimme toimia niin että maailmassa on joskus taas rauha. Me emme mieti, mitä tehdä bunkkereissa, koska jos sota tulee, me olemme kaikki hengettömiä.”
  • Marx-Freud-opintopiirin toiminta lakkasi sen jäsenten valmistumisen myötä.
  • Ärsyke-lehdessä haastateltiin homoseksuaalia ja toisessa numerossa kerrotaan homofobiasta ja sen taustalla olevasta psykologiasta. Homoseksuaalisuus oli poistunut kansainvälisestä tautiluokituksesta vain muutamaa vuotta aiemmin.
  • Kehityspsykologian opiskelijat järjestivät opintomatkan Leningradiin.
  • SPOL-seminaari, jonka aiheena oli psykologian opetuksen laadullisuus ja uudistaminen, järjestettiin Jyväskylässä marraskuussa. Tapahtumaa pidettiin onnistuneena, mutta seminaarin toisena päivänä tapahtunut yleisökato herätti huolta apatiasta.


  • 1982

  • Stimuluksen toiminnan sisäänpäinkääntyneisyyttä ja pienten piirien klikkiytymistä kritisoidaan. Tiedotuskanavien tarkoitusta ja määrää mietitään.
  • SPOL:n Varjokongressi järjestettiin Jyväskylässä. Tilaisuudessa kuultiin puheenvuoroja mm. 70-80-lukujen vaihteen kapinaliikkeestä sekä opiskelijoiden roolista yhteiskunnassa. Lisäksi alustettiin edellisvuonna perustettua “Marx-Freud-opintopiiriä”, jonka perimmäinen tarkoitus on jäänyt mysteeriksi.
  • Stimulus järjesti kevätnaamiaiset Kortepohjan Lillukassa.
  • Stimulus osallistui valtakunnalliseen rauhanmarssiin.
  • Hallituksen kokouksessa huhtikuussa päätettiin “röntgensilmä” -nimisen rintamerkin tilaamisesta. Tarkkaa tietoa ei tästä röntgensilmästä ole, mutta Ärsyke-lehdessä esiintyi kuva, joka muistuttaa huomattavasti nykyistä “varo, opiskelen psykologiaa - luen ajatuksiasi!” -haalarimerkkiä.
  • Sotilaspsykologi oli puhumassa Jyväskylässä varusmiespalvelusta ja siihen liittyvästä psykologiasta sekä sotilaspsykologin työstä ylipäätään.


  • 1981

  • 1980-luvun alussa tyytymättömät jäsenet muodostivat epämääräisen, Stimulukseen sitoutumattoman “kapinaliikkeen”, jonka päämääränä oli koulutusohjelman täysremontti. He painostivat sekä Stimulusta että laitosta. Syyskokouksessa Stimuluksen hallitus arvosteli liikettä sen epäjohdonmukaisuuden vuoksi.
  • Psykologian laitosneuvosto virallistettiin, mutta se jatkoi opiskelijoiden toivomuksista huolimatta kiintiöitynä kolmikantamallina.
  • Kyselyssä, jossa vertailtiin psykologian opiskelijoita kiinnostavia osa-alueita vuosina 1976-1981, todettiin että eniten kiinnostivat kasvatusneuvolapsykologin, lapsiterapeutin ja aikuisterapeutin tehtävät. Vähiten kiinnostivat henkilökuntapäällikön, koulutuspäällikön ja markkinointipsykologian alat.
  • Syksyllä 1976 aloittaneista 38 psykologian opiskelijasta yksi valmistui tavoiteajassa ja viisi oli keskeyttänyt opintonsa. Ärsykkeessä keskusteltiin opiskelumotivaatiosta.
  • Jyväskylässä järjestettiin Tapellaanko-seminaari aggressiivisuudesta, jonkä järjestämiseen Stimulus osallistui.
  • Ärsyke-lehdessä alkoi 80-luvun alussa näkyä enemmän ja enemmän luovaa tuotantoa: Ärsyke-lehden tekijät julkaisivat 66 sivun runokokoelman Päästin linnun häkistään.
  • 80-luvun alussa Ärsyke palkitsi kirjallisesti ansioituneita stimppalaisia Ärsyke-pipoilla, joita jaettiin vain harvoille ja valituille.
  • Soveltuvuuskokeet otetaan tiettävästi käyttöön psykologian valintamenettelyssä.


  • 1980

  • Hallitus oli tyytymätön rauhantyön vähäisyyteen, ja kokouksessa velvoitettiin hallitusta järjestämään rauhanaiheisia keskusteluiltoja.
  • Stimulus osallistui useaan opintotukitilaisuuteen ja oli mukana luovuttamassa valtioneuvostolle opintotukiaddressia.
  • Kehityspsykologia palasi takaisin pääaineena, nimellä Lasten ja nuorten ohjauksen koulutusohjelma (LNOK).
  • 1980-luvun alun toimintaa luonnehditaan “narsistisena, pettymyksentäytteisenä ja kyynisenä”.
  • Stimulus järjesti matkan Leningradiin. Vierailtiin muun muassa Bekhterev-instituutissa tutustumassa psykiatriseen ja neurologiseen psykologiaan.
  • Psykologiliitto lähti ajamaan psykologien palkan nostamista, ja edellisvuonna tehdyn kyselyn mukaan 70-80% jäsenistöstä olisi valmis lakkoon. Tällöin opiskelijat saivat liittyä Psykologiliittoon opiskeltuaan kolme vuotta.
  • Stimulus ry sai oman ainejärjestötilan Mattilanniemen C-rakennuksesta (MaC333). Ainejärjestötilassa säilytettiin lehtiä, vanhoja pöytäkirjoja ja muuta ainejärjestön materiaalia. Lisäksi siellä järjestettiin ensimmäisen vuoden opiskelijoille opastusta viikoittain.
  • Stimulus toimi ainejärjestönä myös LNOK:lle, ja hallitukseen valittiin muutama kehityspsykologiaa pääaineenaan opiskeleva henkilö.


  • 1979

  • Loppuvuodesta psykologian laitos muutti Voionmaankadulta Mattilanniemeen.
  • Stimulus osallistui “opintotukikäräjiin”, joissa syytettiin pankinjohtajia, opetusministeriötä ja valtionvarainministeriötä oikeuksien polkemisesta. Tuloksia ei saatu aikaan.
  • Psykologian opiskelijat ja Psykologiliitto vaativat psykologian tutkinnon laajuuden säilyttämistä 200 opintoviikossa, valtiovalta ehdotti 160 opintoviikkoa; 180 opintoviikkoa oli kompromissiratkaisu.
  • KePsy ja Stimulus järjestivät yhteisen teeillan Kortepohjassa.
  • Stimulus organisoi opintojen arviointi- ja suunnitteluseminaarin, jonka tuloksia käytettiin tutkinnonuudistuksen vaatimuksien muotoiluun.
  • Huhtikuussa järjestettiin opintomatka DDR:n.
  • 1979 oli kansainvälinen Lasten vuosi, ja Stimulus kokosi Ärsykkeen erikoisnumeron jossa käsiteltiin lasten kasvatusta ja koulutusta.
  • Ärsykkeessä haastateltiin Jyväskylässä aggressiivisuus-luentosarjaa pitänyttä amerikkalaisprofessori R.N. Johnsonia. Kysyttiin muun muassa itäblokin psykologian asemasta Yhdysvalloissa (“ei paljon tietoa - opiskelijoilla tuskin lainkaan, sillä englanninkielistä tutkimusta tulee niin paljon enemmän”) sekä psykologian asemasta tieteenä (“ympäristöpsykologian suosio kasvaa, mutta kokeellisen psykologian kiinnostus on laantunut”).
  • Vuosikymmenen alkupuolen aktiivisuus oli hiipunut Stimuluksen toiminnasta, ja hallitus ehdottikin Stimuluksen arvosteluiltaa, jossa voidaan pohtia ainejärjestöön kohdistuvia odotuksia ja sen tarkoitusperää.


  • 1978

  • Opintotukirintamalla vuotta 1978 pidettiin synkimpänä vuotena, sillä opintolainaehtoja kiristettiin entisestään. Kesäopintotuen hakumahdollisuus saatiin, mutta sen määrä oli olematon ja ehdot kovat.
  • Opiskelijoiden keskuudessa tukitaistelu alkoi näyttää toivottomalta, ja into taistella vastaan laantui. Ärsyke-lehdessä Stimuluksen hallitus vetoaa jäsenistöön ja toivoo tulevaan hallitukseen ihmisiä, joilla on intoa ottaa kantaa tutkinnonuudistukseen ja tukiuudistukseen.
  • Yliopiston opettajat ja opiskelijat luovuttivat opetusministeriölle yhteisen addressin tutkinnonuudistuksesta. Ollaan huolissaan tieteellisen ajattelun kehittymisen heikentymisestä rutiininomaisen suorittamisen vuoksi.
  • Fobia ry vieraili Jyväskylässä marraskuussa.
  • Stimulus keräsi taksvärkkitapahtumassa varoja Chilen sotilasjuntan sekä Etelä-Afrikan apartheidin vastustamiseen.


  • 1977

  • Stimulus liittyi Jyväskylän yliopiston rauhankomiteaan ja keräsi varoja rauhanrahastoon ja nimiä rauhanaddressiin. Toimintaa kritisoitiin tulevien vuosien ajan naiivina ja toimimattomana.
  • Keväällä Stimulus osallistui opintolainauudistuksen vastaisiin mielenosoituksiin, lakkoihin, pankkidelegaatioihin ja erilaisiin keskustelutilaisuuksiin. Syksyllä todettiin, ettei mikään ollut muuttunut, ja Stimulus teki JYY:lle aloitteen opintotukikamppailuun ryhtymisestä. Tehtiin selvitys opiskelijoiden taloustilanteesta, ja varsinkin ykkösvuoden opiskelijoista iso osa oli jäänyt kokonaan opintolainatta.
  • Stimulus teki yhdessä SPOL:n kanssa opintomatkan Moskovaan.
  • Stimulus juhlisti 15-vuotissyntymäpäiviään (vuoden myöhässä).
  • Vuosien 1977-1978 vaihteessa psykologian laitos muutti Seminaarinkadulta Voionmaankadulle.


  • 1976

  • Voimakkaamman kritiikin myötä Stimuluskin alkoi arvostella tutkinnonuudistusta: sen koettiin vaikeuttavan opiskelua, eivätkä resurssit tuntuneet riittävät laadukkaaseen opetukseen. Opintoviikkojen sitominen opintotukeen herätti negatiivisia tunteita, sillä uusi malli edellyttäisi pidempiä lukukausia edes opintoviikkojen minimimäärän saavuttamiseksi. Myös tutkinnon joustamattomuutta kritisoitiin - sitä kutsuttiin “putkitutkinnoksi”.
  • Stimulus laati addressin valtion opintotukikeskukselle, jossa vaadittiin opintolainaehtojen kiristämistä ajavan uudistuksen hylkäämistä.
  • Syksyllä tuli päätös opintolainojen leikkaamisesta. Laaja liikehdintä alkoi. Lokakuussa Stimulus osallistui valtakunnalliseen toimintapäivään, jossa 100 000 opiskelijaa lakkoili ja 35 000 opiskelijaa osoitti mieltään kaduilla (n. 3000 Jyväskylässä).
  • Stimulus osallistui SPOL:n kanssa harjoittelupalkkaprojektiin ja ajoi KePsyn johtokunnassa harjoittelupalkkakysymystä. Keskustelu palkallisesta harjoittelusta kuitenkin jatkui vielä pitkään tuloksettomana.
  • Tiedetään 70-luvun puolivälissä Stimuluksen osallistuneen vuokraamiskiistaan: Yliopisto päätti vuokrata Fredriksonin karvalakkitehtaan yhteiskuntatieteelliselle tiedekunnalle, mutta psykologian laitos piti tiloja sopimattomina tutkimus- ja opetuskäyttöön. Ainejärjestöjen, JYY:n ja Jyväskylän ammattijärjestö JAP:n kova kritiikki johti lopulta siihen, ettei ainakaan psykologian laitoksen tarvinnut muuttaa.
  • Kiistat eivät loppuneet tähän: voimakasta kritiikkiä herätti myös laitoksen laitosneuvoston ohittaminen päätöksenteossa sekä niin sanottu KST-selkkaus, jossa laitoksen oikeistosiipi esti opiskelijaedustajan nimittämisen Koulutusohjelmien suunnittelutoimikuntaan sen takia, että tämä oli “liian vasemmistolainen suunnittelemaan koulutusohjelmaa”.
  • Stimulus teki opintomatkan Leningradiin.


  • 1975

  • Jyväskylän yliopiston yhteiskuntatieteellinen tiedekunta aloitti tutkinnonuudistuskokeilun. Psykologian tutkinto-ohjelman nimeksi tuli “psykologisten palvelujen koulutusohjelma”. Kehityspsykologian pääaine lakkasi ottamasta vastaan uusia opiskelijoita.
  • Stimulus suhtautui tutkinnonuudistuskokeiluun myönteisemmin kuin monet muut yhteiskuntatieteellisen tiedekunnan järjestöt. Oltiin mielissään ammatillisemmasta tutkintorakenteesta.
  • Stimuluksen jaostotoimintaa uudistettiin jälleen, mutta laimein tuloksin. Jaostojen tarkoituksena oli aktivoida hallitukseen kuulumattomia jäseniä, mutta tavoite toteutui heikosti.
  • Opintotuki herätti jälleen paljon keskustelua: Stimulus hyväksyi opintorahavetoomuksen ja osallistui opintotukipäivään keväällä.
  • Syksyllä osalta opiskelijoita evättiin opintotuki heikoin perustein, ja Stimulus rupesi laatimaan tiedotetta opiskelijoiden oikeuksista. Stimulus lähetti edustajan mukaan ainejärjestöjen delegaatiolle, joka lähti Valtion Opintotukikeskukseen osoittamaan mieltään opintotuen ja opintolainan heikosta tilanteesta.
  • Stimulus teki kannanoton myös epädemokraattiseksi koetusta yliopistohallinnosta (kolmikantamalli, jossa oli demokraattisen valinnan sijaan kiintiöity kolmasosa opiskelijoita, kolmasosa laitoksen henkilökuntaa ja kolmasosa professoreita).
  • Keski-Suomen Psykologiyhdistys (KePsy) perustettiin, ja Stimuluksella on perustamisvuodesta asti ollut edustaja sen johtokunnassa.
  • KePsy ja Stimulus järjestivät opintomatkan Jyväskylän ystävyyskaupunki Jaroslaviin.


  • 1974

  • Stimulus-tiedote-lehti vaihtoi nimensä Ärsykkeeksi.
  • Stimuluksen toimihenkilöjaostojen rakennetta muutettiin, ja siihen lisättiin muun muassa opiskelijoiden taloudellis-sosiaalisen aseman parantaminen ja imperialismin vastainen solidaarisuustoiminta.
  • Stimulus järjesti seminaarin DDR:n psykologiasta.
  • Stimulus osallistui Jyväskylän aineyhdistysten toimintakomitea JATKOn perustamiseen.
  • Stimulus alkoi lähettää laitosneuvoston kokouksiin tarkkailijoita, joiden tehtävänä oli painostaa laitosneuvostoa.
  • 70-luvun aikana herännyt voimakas kehityspsykologian ja psykologian pääaineiden yhdistämisliike kulminoituu siihen, että Stimulus poisti kaikki merkinnät kehityspsykologiasta virallisista säännöistään.


  • 1973

  • Stimuluksen puheenjohtajaksi valittiin ensimmäistä kertaa nainen (Anita Kokkinen).
  • Stimulus otti kantaa USA:n läsnäoloon Vietnamissa, tuomitsi Augusto Pinochet’n vallankaappauksen
  • Chilessä ja kritisoi neuvostoliittovastaista propagandaa opetuksessa. Kannanottojen yhteydessä Stimulus liittyi Suomi-Chile-seuraan, Suomi-Vietnam-seuraan sekä Suomi-Neuvostoliitto-seuraan.
  • Stimulus raportoi SPOL:lle jäsenmääräkseen 700. Tähän laskettiin mukaan sivuaineopiskelijat.
  • Stimuluksessa oltiin huolestuneita siitä, ettei hallituksen kaikista kokouksista saatu päätösvaltaisia. Osasyynä lienee se, että hallituksen kokouksia järjestettiin lähes viikottain.
  • Edelliseen liittyen Stimuluksen sihteeri lähetti hallituksen jäsenille kirjeen, jossa vetoaa velvollisuudentuntoon ja omaantuntoon ja kehottaa epäaktiivisia jäseniä eroamaan hallituksesta.


  • 1972

  • Stimuluksessa esiintyi itsekritiikkiä: ollaan huolissaan töiden epätasaisesta jakautumisesta hallituksen sisällä sekä klikkiytymisestä ainejärjestön sisällä.
  • Poliittinen radikalisoituminen alkaa näkyä Stimuluksen toiminnassa: Opintotuen ja opiskelijoiden yhteiskunnallisen aseman suuri heikentyminen johtaa siihen, että Stimulus painottaa opiskelijoiden järjestäytymisen välttämättömyyttä. Se kuvailee opetuksen tason ja opiskeluolosuhteiden romahdusmaista laskua kriisitilaksi.
  • Stimulus otti kantaa yliopistojen hallinnonuudistuslakiin ja osallistui sitä koskevan lakko- ja mielenosoituspäivän järjestämiseen ja toteuttamiseen. Kritiikki kohdistui hallituksen aikomuksiin kiintiöidä yliopistojen hallintoa, mikä vähentäisi opetuksen kehityksen demokraattisuutta.
  • Stimulus kartoitti jäsenistönsä hyvinvointia ja opinto-oloja. Tämän tiimoilta puututtiin muun muassa neuropsykologian opetuksen epäkohtiin.
  • Stimulus järjesti koulutustapahtuman ennaltaehkäisevästä mielenterveystyöstä.
  • Stimulus ajoi voimakkaasti psykologian ja kehityspsykologian pääaineiden yhdistämistä.
  • Jalkarätti-lehti vaihtoi nimensä Stimulus-tiedotteeksi.


  • 1971

  • Stimuluksen hallituksen uudeksi rakenteeksi päätetiin puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, taloudenhoitaja sekä 6 nimikkeetöntä hallituksen jäsentä, joiden tehtävät sovittiin hallituksen kokouksissa.
  • Stimulus lähetti tiettävästi ensimmäistä kertaa uusille opiskelijoille tervetulokirjeen.
  • Stimuluksen hallitus valitti, että Stimuluksen ilmoitustaulua “käytetään väärin”, ja teki virallisen päätöksen siitä, että ilmoitustaulua saa käyttää vain hallituksen luvalla.
  • Stimuluksen viihde- ja vapaa-ajantoiminta sulautuivat yhteen koulutuspoliittisen toiminnan kanssa: maailmaa paranneltiin baari-illan yhteydessä.


  • 1970

  • Jalkarätti-niminen ainejärjestölehti perustetaan.
  • Psykologian laitos perustaa epävirallisen laitosneuvoston, johon valittiin kiintiöimättä opiskelijoita sekä laitoksen ihmisiä yleiseen ja yhtäläiseen äänioikeuteen perustuen. Kahden vuoden takaiset vaatimukset demokratian lisäämisestä toteutuivat.
  • Voimakas liikehdintä kehityspsykologian ja psykologian pääaineiden yhdistämisestä alkoi 70-luvun alussa.


  • 1969

  • Laaja tutkinnonuudistushanke lähti käyntiin, mutta Stimulus ei vielä vahvasti ottanut siihen kantaa.
  • Stimulus alkoi suunnitella laitoksen opetuksen rinnalle omia koulutustapahtumia (“varjo-opetusta”). Keskustelutapahtuma mielisairaalapotilaiden oikeuksista ja asemasta järjestettiin ja työryhmä psykologisten testien arvopohjasta luotiin. Viikoittain järjestettiin tapahtuma, jossa laitoksen henkilökunnan jäsen luennoi omasta aiheestaan opiskelijoille.
  • Toiminnan radikalisoituminen alkoi näkyä erittäin kielteisissä asenteissa skinnerismiä (ääribehaviorismia) ja klassista psykoanalyysiä kohtaan. Nämä näkemykset olivat käytännössä pannassa.
  • Åbo Akademin ja Helsingin psykologian opiskelijat vierailivat Jyväskylässä.
  • Stimulus teki opintomatkan Turkuun sekä pidemmän kiertomatkan Keski-Eurooppaan (Varsova-Praha-Budapest).
  • Stimulus muuttuu 60-luvun loppuun mennessä psykologian ja kehityspsykologian opiskelijoiden ainejärjestöksi.


  • 1968

  • Vuonna 1968 maailmalla alkoi voimakkaasti vaikuttaa valtavirran vastainen kulttuuri, mikä näkyi opiskelijamielenosoituksina, lakkoina ja yleisenä muutosmyönteisyytenä. Tämä toimi katalysaattorina Stimuluksenkin toiminnan radikalisoitumiselle 70-luvun taitteessa.
  • Stimulus vaati opintodemokratian lisäämistä hallintojärjestelmässä ja käynnisti keskustelun laitosneuvostosta.
  • Suomen Psykologian Opiskelijain Liitto (SPOL) perustettiin. Stimulus toi SPOL:iin mukanaan vaatimukset opiskelun yhtenäistämisestä sekä yhteisestä lehdestä.
  • Stimulus hankki oman kirjoituskoneen.
  • Tuntemattomista syistä Stimuluksella oli etenkin loppuvuodesta vaikeuksia saada hallituksen kokouksista päätösvaltaisia.


  • 1967

  • Stimulus sai uuden leimasimen ja yhdistyksen rekisteröinti pantiin vireille.
  • Stimppalaiset osallistuivat ahkerasti erilaisiin keskustelu- ja esitelmätilaisuuksiin liittyen kansansivistystyöhön sekä tutkintomenetelmien ja opintovaatimusten uudistamiseen.
  • Vuoden kohokohtana pidettiin Moskovaan suuntautunutta opintomatkaa.


  • 1966

  • Toiminta vuonna 1966 pohjusti pitkälti suurempaa rakenteellista muutosta.
  • Stimulus liittyi Suomen yhteiskuntatieteiden opiskelijoiden liittoon.
  • Tutor-toimintaa alettiin suunnitella, mutta se käynnistyi vasta seuraavana vuonna.
  • Ylioppilaskunnan edustajistovaaleissa Stimulus ry:n ehdokkaat menestyivät erinomaisesti: Stimulus sai eniten ääniä.


  • 1965

  • Vuonna 1965 Stimulus keskittyi huomattavasti suhteiden luomiseen Jyväskylän ulkopuolelle. Opintoretkiä tehtiin muun muassa Kööpenhaminaan ja Tukholmaan.
  • Elokuussa 1965 järjestettiin Pohjoismainen psykologikongressi Jyväskylässä, jonka suunnitteluun ja toteuttamiseen Stimulus osallistui merkittävästi ja markkinoi tapahtumaa mm. aiemmin mainittujen Kööpenhaminan ja Tukholman ekskursioiden ohessa.
  • Paneelikeskustelu aiheesta “Kristillinen vai humanistinen kasvatus” keräsi 400 kuulijaa ja herätti runsasta keskustelua.


  • 1964
  • Stimulus järjesti opintomatkan Tukholmaan ja Uppsalaan. Marianne Frankenhäuser piti esityksen, joka laajensi merkittävästi käsitystä siitä, mitä psykologia on ja mitä se voi tutkia.
  • Järjestettiin keskustelutilaisuudet opiskelijoiden mielenterveydestä ja psykologian opiskelun kehittämisestä. Muun muassa harjoittelupaikoista syntyi keskustelua, ja harjoittelupaikkatoimikunta perustettiin.
  • Psykologian laitoksen merkittävät vaikuttajat, Martti Takala ja Tapio Nummenmaa, kutsuttiin Stimuluksen kunniajäseniksi.
  • Stimulus järjesti ensimmäiset elokuvaillat jäsenilleen: katsottiin muun muassa skitsofreniaa ja epilepsiaa käsitteleviä filmejä.


  • 1963

  • Stimulus ry:stä kaavailtiin alunperin koko kasvatustieteellisen osaston opiskelijoiden ainejärjestöä, mutta tämä ei koskaan toteutunut.
  • Vuosien 1961-1963 toiminnassa keskityttiin pitkälti kulttuuri- ja virkistystoimintaan: muun muassa liikunnalliset retket Ladun majalle, veneretket Päijänteelle, sekä erilaiset ekskursiot muiden kaupunkien yliopistoille olivat tyypillisiä.
  • Ajan tiukka alkoholilainsäädäntö johti mm. viinitarjoilun toteuttamiseen “arpajaisina, joista voitti aina lasin viiniä”. Toiminta oli muutaman Helsingin yliopiston oikeustieteellisen tiedekunnan opiskelijan mukaan lainvastaista, mutta Stimulus ei joutunut viranomaisten kanssa ongelmiin.
  • Stimulus alkoi järjestämään keskustelutoimintaa. Vuoden arvokkaimpana tilaisuutena pidettiin valtiotieteilijä Matti Luoman esitelmää “Marx ja Freud aikamme profeettoina”, joka oli yleisömenestys ja herätti runsaasti keskustelua.
  • 1962

  • Stimulus alkoi kutsua itseään kerhon sijaan yhdistykseksi.
  • Stimuluksen hallinnollisiin pesteihin kuuluivat mm. puheenjohtaja, varapuheenjohtaja, sihteeri, rahastonhoitaja sekä juhlien järjestämiseen keskittyvät isäntä ja emäntä.
  • Stimulus aloitti opintoneuvontatoiminnan, joka keskittyi neuvomaan “pestejä” eli fukseja. Tiedetään, että vuoden 1963 puheenjohtaja, myöhemmin poliitikkona toiminut ja vuoden 1988 presidentinvaaleissa ehdolla ollut Kalevi Kivistö antoi “terapeuttista opintoneuvontaa” fukseille.
  • 1961

  • Stimulus ry perustettiin maaliskuun lopussa 1961.
  • Alkuperäinen nimi oli "Jyväskylän kasvatusopillisen korkeakoulun psykologian opiskelijain kerho Stimulus". Nimiä sai ehdottaa anonyymein kirjekuorin. Nimen, ja ylipäätään ainejärjestön perustamisidean, keksi Isto Ruoppila.
  • Stimulus isännöi Helsingin yliopiston psykologian ainejärjestö Kompleksin vierailun Jyväskylässä ja myöhemmin samana vuonna Kompleksi kutsui Stimuluksen Helsinkiin.
  • Ainejärjestöön kuului sekä pää- että sivuaineopiskelijoita.
  • Perustamisvuonna jäsenistö koostui enimmäkseen vanhemmista opiskelijoista, mutta jonkinlaisen “repeämisen” myötä nuoremmatkin opiskelijat ottivat kerhon omakseen.


  • Historiallisen katsauksen voi lopettaa mainiosti 1982 julkaistusta lehdestä Stimuluksen toiminnasta kerrotusta jutusta lainattuun stimuluslaisten ylistysrunoon:


    Suloisessa koulussamme
    Oisko joukkoo armaampaa
    Kuin on kaunis Stimuluksemme
    Meidän laaja jengimme
    Lauluna sen äänet pauhaa,
    Roistomieletkin jo kavahtaa;
    ärsykkeisii aivokuorii seniilitkin kadehtii.
    (Sävel Karjalaisten laulu, säveltänyt P.J. Hannikainen.)