Tapahtumat → SPOL-semma

SPOL-semma

Ajankohta: 30.1.2021 klo. 13:00

Paikka: Zoom

Tyyppi: Koulutus



SPOL-seminaari käynnistää koneistonne jälleen uuteen tieteentäyteiseen vuoteen (tällä kertaa (ja tuttuun tapaan) etäyhteyksin)!
Vaikka joululaulujen lallatuksen intensiivisin aika ei ole vielä edes alkanut, on jo aika orientoitua uuteen SPOL-vuoteen! SPOLin kausi starttaakin akateemisella seminaarilla, joka pidetään lauantaina 30. tammikuuta 2021 kello 13- Zoomissa aiheella itsemurhat. Puhujat ja tarkemmat luentoaiheet varmistuvat vielä myöhemmin. Myös aikataulujen ja Zoom-linkin osalta tapahtuman tietoja päivitetään tulevien viikkojen aikana, joten pysykää kuulolla!
Seminaarin päätteeksi palkitaan lisäksi vuoden psykologian opiskelija. Tänä vuonna olemme halunneet nostaa esiin sellaisen henkilön tai ryhmän, joka on toiminnallaan onnistunut edistämään yhteisöllisyyttä kuluneen vuoden aikana. Tämän vuoden teemana onkin siis “Yksi kaikkien puolesta – Yhteisöllisyys edellä”.
Seminaarin jälkeen on mahdollista jäädä jakamaan fiiliksiä semmasta Flingassa ja rennoissa meiningeissä hengailla SPOLin hallituslaisten kanssa Zoomissa 8)
Lauantain 30.1. ohjelma
Seminaariesitykset pidetään Zoomissa ja esitysten aiheena ovat itsemurhat:
13:00 - 14:00 - Erkki Isometsä: Johdantoluento itsemurhiin (tallenne)
14:00 - 15:00 - Harri Sihvola (Mieli Ry): Itsemurhien ehkäisy / työ itsemurhien ehkäisykeskuksessa
15:00 - 15:30 - Tauko, mahdollisuus ostaa SPOL:n haalarimerkkejä
15:30 - 16:15 - Selma Gaily-Luoma: Itsetuhoisuuden kohtaaminen aloittelevana ammattilaisena
16:15 - 16:45 - Vuoden psykologian opiskelijan palkitseminen ja (valinnainen) puhe
16:45 - Jatkot: Flingassa fiiliskierros ja sen jälkeen vapaata hengailua SPOLilaisten kanssa! Jes!!
Toivomme näkevämme teitä sankoin joukoin paikalla, sillä luvassa on eri mielenkiintoinen seminaari! Nähdään Zoomissa!
TAPAHTUMAN ZOOM-LINKKI: (julkaistaan myöhemmin)
 
https://www.facebook.com/events/416304712750676