Stimulus ry on vuonna 1962 perustettu psykologian opiskelijoiden ainejärjestö


Stimuluksen tehtävä on toimia Jyväskylän yliopistossa psykologian opiskelijoiden etujärjestönä, joka edustaa jäseniään yliopiston piirissä opiskeluolojen kehittämisessä. Stimulus edistää jäsentensä opiskelua ja perehdyttää uudet jäsenensä opiskeluoloihin.


Ainejärjestömme huolehtii opiskelun laadusta sekä sujuvuudesta. Stimulus ylläpitää suhteita muihin ainejärjestöihin sekä oman alansa erilaisiin instansseihin. Stimulus tarjoaa jäsenilleen erilaisia harrastusmahdollisuuksia sekä kaikenlaista mukavaa puuhastelua.



Ajankohtaista:


  • Hallitus vuodelle 2018 on nyt valittu: puheenjohtajaksi Jenni Aronen, varapuheenjohtajaksi Kiia Kilponen, taloudenhoitajaksi Joel Jormakka, sihteeriksi Terhi Nuutinen, tiedotusvastaavaksi Joonas Sahramäki, koulutusvastaavaksi Jenni Isola, tapahtumavastaaviksi Ella Laakso ja Aleksi Sjöström, yritysvastaaviksi Kristiina Mikkonen ja Julia Järvinen, kopoksi Sanna Yli-Hakola, liikuntavastaavaksi Jenna Rintaluoma ja kulttuurivastaavaksi Oona Repo. SPOL-vastaaviksi valittiin Lisa Holopainen ja Janette Ojaniemi. 3miot-vastaavaksi valittiin Elina Jäntti ja saunavastaavaksi Roosa Melina Di Baldo.

  • 30.10. kokoustettiin taas, ja viidenneksi kliinisen sektorin opiskelijaedustajaksi valittiin Olga Iltanen, onneksi olkoon! Kokouksessa käsiteltiin myös mm. vuosijuhla-asioita ja tulevia tapahtumia.

  • 9.10. kokoustettiin jälleen, ja saimme mahtavan määrän innostuneita uusia toimareita! Kehitysyhteistyövastaavaksi valittiin Veera Nieminen, ekskursiovastaavaksi valittiin Aino Pirkkala, kliinisen sektorin opiskelijaedustajiksi valittiin Anni Orama ja Kristiina Mikkonen, kansainvälisyyssektorin edustajaksi valittiin Liisa Kortelainen sekä neurosektorin opiskelijaedustajaksi valittiin Terhi Nuutinen. Ammatillisten opintojen työryhmän opiskelijaedustajan pesti tullaan liittämään kliiniseen sektoriin, ja jatkossa kliinisellä sektorilla tulee siis olemaan 5 opiskelijaedustajapaikkaa.


  • Jos mieleesi tulee ideoita ja/tai kehitysehdotuksia koskien nettisivujamme, laita rohkeasti mailia osoitteeseen tiedotus@stimulus.fi :)





Tulevaa


21.11 Makujen matka: Oluet

22.11 Pikkujoulut

23.11 Seksuaalisuuden puheeksiottaminen ja sukupuolisensitiivinen työote-työpaja

23.11 Ekskursio Terveystalolle

23.11 Peli-ilta

27.11 Toimarikokous

28.11 Koulutus kiusaamisesta/Stimuluksen ilmoittautuminen

28.11 Koulutus kiusaamisesta/Abakuksen ilmoittautuminen

28.11 Koulutus kiusaamisesta/Emilen ilmoittautuminen

28.11 Koulutus kiusaamisesta/Pedagon ilmoittautuminen

28.11 Koulutus kiusaamisesta

28.11 Draamailta Varkaiden kanssa

30.11 JYU Students go to Kulttuuriexcursio

4.12 Joulusauna

12.12 Vierailu Jyväskylän normaalikouluun


Lisätietoja Tapahtumakalenterissa.








Stimpan Shoutbox!

Nimi:
Viesti:


Stimppagram






Yhteistyössä: