Tapahtumat → Seksuaalisuuskoulutus

Seksuaalisuuskoulutus

Ajankohta: 10.11.2014 klo. 13:00

Paikka: L303

Tyyppi: Koulutus



Kuulolle stimppalaiset, sillä koulutussektorilla tapahtuu! :)

Saamme tänä syksynä taas kovasti toivottua seksuaalisuuskoulutusta Sexpolta. Meillähän ei psykologian laitoksella juuri järjestetä opetusta tästä psykologeillekin niin tärkeästä aiheesta. Siksi Stimulus tarjoaa Kepsyn rahallisen tuen avustuksella luentomaisen koulutuksen aiheesta addiktoitunut seksuaalikäyttäytyminen.

Ja tällä kertaa tietoa halutaan saada mahdollisimman monen tulevan psykologin korviin, joten koulutus pidetään isossa salissa. Ilmoittautumista ei siis erikseen järjestetä, vaan kuuntelemaan saavat tulla kaikki Stimuluksen jäsenet. Mukaan on kutsuttu myös Keski-Suomen Psykologiyhdistyksen väkeä, eli mahdollisuus on kuulla jo ammatissa olevienkin psykologien ajatuksia ja kysymyksiä. Huomaattehan, että paikka sijaitsee liikunnan rakennuksessa ja sali on L303. Istumapaikkoja riittää 130 ensimmäiselle, että kannattanee saapua siis ajoissa paikalle.
 
Pistäkääpä mieliinne ja kalentereihinne isolla merkinnät: maanantaina 10.11 klo 13-16 Sexpon seksuaalisuuskoulutus "Addiktoitunut seksuaalikäyttäytyminen" paikassa L303.
 
 
 
 
Jos tulee kysyttävää, niin olkaa toki yhteydessä!
 
Suuresti tervetuloa kaikille,
toivottelee Stimpan koulutusvastaava Maarit :D