Tapahtumat → Vappuvilske

Vappuvilske

Ajankohta: 23.4.2015 klo. 16:00

Paikka: Mattilanniemen nurmikentät

Tyyppi: Bileet



Vappu alkaa lähestyä taas hiljalleen, ja sen juhliminen täytyy aloittaa jo hyvissä ajoin. Oiva tilaisuus tähän on torstaina 23.4. järjestettävässä Vappuvilskeessä, jossa on ohjelmassa hassun hauskoja, mutta myös tietoa ja taitoa vaativia rasteja joukkueina suoritettaviksi. Kerää itsellesi 3-5 hengen joukkue, ja keksikää itsellenne sopiva teema-asustus, niin olette valmiina tähän kovaan kilpailuun vapun kuninkuudesta. Teemaan kannattaa panostaa, sillä rastivoittajien lisäksi palkitsemme parhaiten pukeutuneen joukkueen!
Tapahtuma alkaa klo 16.00 joukkueiden ilmoittautumisella ja rastipassien jakamisella MaA-rakennuksen takaovien edessä, josta siirrymme kilpailualueelle Alban rantaan, missä itse toiminta alkaa klo 16.30. Liput kilpailuun maksaa ennakkoon 2€/hlö ja paikan päältä ostettuna 3€/hlö. Ainoastaan rasteille osallistuminen maksaa, joten jos haluaa tulla alueelle vain hengailemaan hyvän musiikin parissa ja kannustamaan kaverijoukkuetta voittoon, ei tarvitse ostaa lippua.
Jos kisaillessa tai kannustaessa iskee kova nälkä, on paikan päällä onneksi grilli, josta saa makkaraa opiskelijaystävällisellä 1€ hinnalla.
Päivää ei tarvitse lopettaa vielä siihen, kun kisailut on kisattu ja voittajat kruunattu, vaan sen jälkeen voi siirtyä kohti keskustaa ja jatkaa iltaa 3MIOT -bileiden parissa, jossa on Vappuvilskeen epäviralliset jatkot!

Mitä: Poikkitieteellinen Vappuvilske
Milloin: Torstaina 23.4. klo 16-20
Missä: Alban ranta
Mitä maksaa: 2€ ennakkoon, 3€ paikan päällä
Dresscode: Haalarit + joukkueen oma teema